Bloggaaja realiteettiterapiassa

Silloin on taottava, kun…

Kun keväällä palasin yrittäjäksi, oli kalenterini töiden suhteen vielä väljä. Tein materiaaleja ja markkinointia ja minulla oli myös sekä aikaa että halua aloittaa tämä ammatillinen blogi. Bloggaamisen aloittaminen yllätti minut monella tapaa. Suurin yllätys oli se, miten paljon yhden A4-mittaisen blogitekstin kirjoittaminen vie aikaa. Raakatekstin synnyttäminen ei ole työlästä, kun päässä on tekstistä idea, mutta hiominen, jäsentely, syventäminen ja tekstin ydinviestin kirkastaminen vievät aikaa. Teksti vaatii aina hauduttelua ja kyseenalaistamista. On myös tervettä miettiä, onko teksti ylipäätään julkaisemisen arvoinen. Mitä lisäarvoa se lukijalle tuottaa?

Nyt syksyllä minulla on ollut töitä mukavasti. Työt tehdään silloin, kun niitä on. Kun työtä on, niin silloin pää täyttyy työstä. Jokainen keikkaa heittävä tietää, Jatka lukemista “Bloggaaja realiteettiterapiassa”

Kesätyöt väylänä aikuisuuteen

Kesä ja kesätyöt!

Näin kesäkuun alkaessa alkoivat monena vuonna kesätyöt. Lukioikäisenä aloitin työskentelyn kaupan alalla. Kesätöissä ollessa sai kosketuksen aikuisuuden moninaisuuteen kun näki, millaista oman perheen, suvun ja muun verkoston ulkopuolisten aikuisten ihmisten elämä oli. Kahvihuoneessa muistan kuunnelleeni korvat punaisena aikuisempien naisten kerrontaa aikuisten asioista.

Raha ratkaisee

Työnteossahan on kyse rahasta. Omalle tilille ilmestyneet palkkarahat olivat pitkään ihmetyksen aihe. Mitä kaikkea kesätyörahoilla ostin? Ainakin vaatteita Jatka lukemista “Kesätyöt väylänä aikuisuuteen”