20 vuotta psykologina

Tavoitteena tavallinen elämä

Valmistuin Tampereen yliopistosta psykologiksi 11.6.1997 opiskeltuani kuuden vuoden ajan. Olin aloittanut työt kesäsijaisena psykiatrian poliklinikalla kaksi päivää aiemmin, joten heti valmistuttuani olin töissä kiinni. Pidin myöhemmin sinä kesänä valmistujaisjuhlat.

Olen nyt oman itseni haastattelija. ”Mitä nostaisitte esille erityisinä työuranne huippuhetkinä?”. Vastaan, että mitään yksittäistä, erottuvaa tilannetta ei mieleen nouse. Tässä ammatissa kun huippuhetki ei ole kuin olympiavoittajan tuuletus palkintokorokkeella Maamme-laulun soidessa, jotain yli muiden nousevaa, vaan se pitää määritellä toisin. Psykologille ilo tulee siitä, että yhteistyössä potilaan tai asiakkaan kanssa on päästy elämänlaadussa miinuksen puolelta nollille, normaaliin, tavalliseen. On helppoa tavoittaa niitä pieniä hetkiä, jolloin jotain merkittävää on tapahtunut: jokin vaikea asia on saanut epämääräisen kokemuksen tilalle muodon. Ihminen pääsee kiinni oireettomaan tai ainakin vähäoireisempaan arkeen. Huippuhetki on siis kyky elää tavallista, muille itsestään selvää elämää. Työkyky tai kyky käydä koulussa on palannut. Surutyö on saatu käyntiin tai joskus oivallus onkin ymmärrys siitä, ettei kykene suremaan, vaikka haluaisi.

Mitä psykologi tekee?

Psykologeja työssään löytyy monelta eri yhteiskunnan sektorilta. Ensimmäinen mielikuva monelle lienee terapeuttinen työskentely. Suuri osa psykologien työstä on keskusteluhoitoa ja moni kouluttautuu psykoterapeutiksikin. Psykologin työ voi olla myös tutkimustyötä jonkun ilmiön parissa yliopistolla. Se voi olla sairauden diagnosointiin liittyvää tutkimusta sairaalassa. Se voi olla johtamista ja organisaatioiden kehittämistä. Psykologi voi olla myös kouluttajana ja opettajana ilman, että tekee asiakastyötä päivääkään elämässään. Lisäksi psykologeja on yritysmaailmassa monenlaisissa tehtävissä, joihin ei ole haettu psykologia vaan jonkin aihealueen asiantuntijaa. Joku psykologi on löytänyt tiensä mainostoimistoon ja toinen kehittämään kännyköiden käytettävyyttä. Laaja-alaisen ja perusteellisen esittelyn psykologin työn moninaisista eri puolista löydät Psykologiliiton nettisivuilta.

Oma työurani psykologina on ollut monipolvinen. Olen ollut monessa työympäristössä ja -yhteisössä ja mennyt kohti uusia oppimisen paikkoja. Itse koen sen lähteenä nykyhetken laaja-alaiselle osaamiselleni. Jokainen paikka on opettanut jotain ja jättänyt jonkun ihmissuhteen nykyhetkeenkin. Yhdistävä tekijä työurallani on työskentely lasten kasvun ja kehityksen parissa. Lasten kanssa työskentelyyn kytkeytyy vahvasti myös työ vanhempien kanssa. Myös lastensuojelun ja perhehoidon teemojen kanssa olen päässyt sinuiksi.

Psykologi on psykologi vaikka voissa paistaisi

20 vuoden työuraan mahtuu epätoivonkin hetkiä, missä tahansa ammatissa. Kun asiat etenevät niin hitaasti, että tekisi mieli luovuttaa, ja päällimmäiseksi tunteeksi jää pettymys ja turhautuminen siihen, kuinka lujilla moni joutuu elämänsä elämään. Kuitenkin suurin osa työpäivistä on ollut melko neutraaleja, tavallisia, arkisia, kuten kaikissa ammateissa suurin osa on.

Olen jo aiemmin puhunut työuran puolen välin kriisistä, siitä taitekohdasta, jossa seisotaan vuoren laella katsellen sekä taaksepäin että eteenpäin, menneiden aikojen tapahtumiin ja tulevien vuosien toiveisiin. Kouluttautuminen työnohjaajaksi antoi minulle uuden pätevyyden ja uuden innon tehdä ihmissuhdetyötä. Tällä erää markkinoin palveluitani työnohjaustyö edellä, uusi kun on aina houkuttelevaa ja opettavaa. Koko ajan teen työtä myös psykologina. Psykologin työstäni pidän kiinni ja tiedän, että kouluttautumiseni työnohjaajaksi antoi uusia työkaluja myös psykologina toimimiseen. Kun työnohjaajana olen toisten sparraajana, auttamassa ajatteluun ulkopuolisen silmin, niin psykologin työssä saan iskeä kädet multaan, olla kiinni ihmisyydessä suoraan ja suodattamatta, ja se on minulle tärkeää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *